tiistai 25. tammikuuta 2011

Lokkaalin toiminta on päättynyt - kiitos osallistujille!

Tiedote 25.1.2011

Kaksi vuotta käynnissä olleen paikallislehtien koulutushanke Lokkaalin varsinainen toiminta päättyi 21. tammikuuta Teatteri Riossa järjestettyyn suureen päätösseminaariin. Loppuunmyyty tilaisuus keräsi salin täyteen media-alan ammattilaisia, opiskelijoita ja sai valtakunnallista näkyvyyttä medioissa ympäri Suomen.

Projektipäällikkö Ulla Alakangas jatkaa hankkeen päättämistoimien parissa maaliskuun 2011 loppuun saakka. Hankkeessa toimineen Anu Isoahon työt päättyvät tammikuun lopussa.

Lokkaalin päätöskokonaisuus LoCaali 2.0 pitää sisällään päätösseminaarin lisäksi samaa nimeä kantavan artikkelikokoelman, joka julkaistaan helmikuussa 2011. LoCaali 2.0 -sivusto jää elämään hankkeen päättyessä, joten jatkossa kannattaa klikata itsensä osoitteeseen www.paikallismedia.blogspot.com sekä LoCaali 2.0:n Facebook-ryhmään, jossa on jaossa mm. seminaaripuhujien esityksiä ja katkelmia tulevasta kirjasta.

Lokkaalin henkilökunta kiittää lämpimästi kaikkia hankkeeseen osallistuneita lehtiä, freelancereita, yhteistyökumppaneita, sidosryhmiä sekä rahoittajia ja toivottaa parhainta menestystä tulevaan kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti